Sateenkaariystävällisyys vetovoimatekijäksi
Kaikista värikkäin Pride-sesonki on Suomessakin pian takanapäin. Suomi saattaa jopa pitää Pride-tapahtumien maailmanennätystä hallussaan, ainakin kun niiden määrä suhteutetaan väkilukuun. Meillä niitä on tänä vuonna yli 40! Juuri elokuussa olivat mm Turku Pride, Oulu Pride ja Savonlinna Pride vain muutaman mainitakseni.
Juttelin kesällä sateenkaariviestinnän ammattilaisen ja tutkijan hollantilaisen Alfred Verhoevenin kanssa, joka hieman huvittuneena ihmetteli, löytyykö Suomesta ihan oikeasti noin monta kaupunkia? Samalla hän hieman kateellisena kertoi, että Alankomaissa on Pride-tapahtumia vain murto-osa tästä. Alankomaat oli ensimmäinen maa maailmassa, jossa tasa-arvoinen ja sukupuolineutraali avioliittolaki astui voimaan vuona 2001. Seuraan aktiivsesti Alfredin artikkeleita sateenkaariviestintää tekevistä yrityksistä ja maista. Hän tutkii myös sateenkaari-ihmisiä kulttajina teemalla Marketing the rainbow. Kannattaa laittaa seurantaan.
Olen seurannut aktiivisesti kesän aikana eri kaupungeissa käytyä keskustelua Pride-tapahtumien yhteydessä Keskustelu on usein politisoitunutta ja hyvin tunnepitoista. Sateenkaari-ihmisten oikeuksista puhutaan alentuvasti, Priden, sateenkaariviestinnän ja sateenkaariystävällisyyden merkitystä paikalliselle ja kansainväliselle sateenkaariyhteisölle ei ymmärretä eikä sateenkaariystävällisyyden merkitystä paikkakunnan vetovoimatekijänä.
Olin juuri elokuun lopussa kouluttamassa yrityksiä Pohjois-Pohjanmaalla Oulussa. Sain kerrankin mahdollisuuden ja tarpeeksi aikaa puhua yhtä lailla sateenkaari-ihmisten oikeuksista tai niiden puuttumisesta Suomessa ja maailmalla, seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudesta, sateenkaari-inklusiivisuudesta työyhteisöissä mutta myös vahvasti sateenkaaribisneksestä ja sateenkaariviestinnän merkityksestä destinaatioiden, yritysten ja yhteiskuntien vetovoimatekijänä. Onneksi minulle oli varattu kaksi päivää aikaa, koska aihe on laaja, samaan aikaan yksinkertainen ja vaikea, siis ristiriitainen. Kiitos tästä mahdollisuudesta Oulun Matkailu Oy - Travel Marketing Oulu Ltd - Visit Oulu, BusinessOulu, Kalajoen Matkailuyhdistys ja Rokua UNESCO Global Geopark, jotka ovat mukana Kestävää nostetta matkailuyrityksiin Oulussa -hankkeessa
Ihmisoikeudet ja raha ovat vaikea ja ristiriitainen yhdistelmä, mutta kun ne yhdistyvät oikein, ne ohjaavat meitä kuluttajina oikeaan ja vastuulliseen suuntaan. Kun kaupungit, yritykset ja yhteiskunnat tekevät sateenkaariystävällisiä ja sosiaalisesti vastuullisia toimenpiteitä, ymmärtävät ja osaavat viestiä niistä, on meidän vastuulla kuluttajina tehdä vastuullisia valintoja, on sitten kyse tulevaisuuden asuinpaikasta, työpaikasta tai matkakohteesta. Ja tulevaisuudessa mehän haluamme tehdä entistä vastuullisempia valintoja, ympäristön ja ihmisten moninaisuuden turvaamiseksi.
Mutta ilman viestintää vastuullisten päätösten tekeminen on vaikeaa.
Kannattaa tutustua myös Open For Business yhteisön toimintaan ja tutkimuksiin:
"Open For Business is a coalition of leading global companies dedicated to LGBT+ inclusion. Our task is to present the business rationale on global LGBT+ inclusion: successful, enterprising businesses thrive in diverse, inclusive societies and the spread of anti-LGBT+ policies runs counter to the interests of business and economic growth.Inclusive, diverse societies are better for business and better for economic growth."
Open for business yhteisö ja yhteisön jäsenyritykset korostavat sitä, kuinka merkittävä vetovoimatekijä yritysten sijoittumiselle ja sijoituksille on maan, kohteen tai kaupungin sateenkaariystävällisyys. Yritykset ymmärtävät, että mitä avoimempi, moninaisempi ja osallistavampi yhteiskunta on, sitä helpompi sinne on houkutella työntekijöitä ja osaajia ympäri maailman. Ja nämä yritykset haluavat myös itse tehdä oman osuutensa työntekijöidensä turvallisuuden ja osallisuuden tukemiseksi.
Kun kilpailu työvoimasta ja osaajista kiihtyy, on otettava kaikki keinot ja kilpailutekijät käyttöön. Työvoiman saatavuus on muodostumassa koko ajan suuremmaksi globaaliksi haasteeksi ja moni kaupunki varmasti haluaisi olla näiden alla olevien The most open for business -kaupunkien joukossa. Löydät koko raportin täältä
Open For Business City Ratings 2022
Amsterdami, Berliini, Boston, Kööpenhamina, Dublin, Helsinki, Lontoo, Oslo, Tukholma, Toronto ja Zurich
Houkuttelevia talentteja
Sateenkaari-ihmisten osallisuudella ja turvallisuuden tunteella on tulevaisuudessa entistä suurempi merkitys. Yhdysvalloissa keväällä 2022 julkaistun tutkimuksen mukaan jo 21% eli joka viides z-sukupolven edustajista kokee olevansa osa sateenkaariyhteisöä eli kuuluvansa seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin. Prosenttiosuus on jatkuvassa nousussa ja tulos kuvastaa sukupuolen ilmaisun moninaisuuden olevan jo tätä päivää ja ennen kaikkea tulevaisuutta. Ja sateenkaariystävällisyyys on ylipäätään trendikästä, on sitten kyse homosta tai heteroista.
Sateenkaari-ihmiset ovat kehittyneissä maissa myös hyvin koulutettuja ja hyvätuloisia. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan Isoin ero on korkeimmissa oppiarvoissa eli tohtoritutkinnoissa. Kuudella prosentilla yhdysvaltalaisista homoista on oikeustieteen, lääketieteen tai filosofian tohtorin tutkinto. Osuus on noin puolet suurempi kuin heteromiesten joukossa. Jos Amerikan homomiehet muodostaisivat oman maansa, tämä maa olisi koko maailman parhaiten koulutettu.
Tämä on kuriositeetti, mutta kertoo siitä, että