Kesäkuukaudet ovat tunnetusti Pride-sesonkia. Meillä Suomessa ei niinkään puhuta Pride-sesongista, mutta erityisesti USAssa Pride-season on koko kesän kestävä ajanjakso. Tällöin on suurin osa Pride-tapahtumista ja yritykset muistavat sateenkaari-ihmisiä omassa viestinnässään. Tänä vuonna elämme poikkeuksellisia aikoja, kun koronan takia suurin osa Pride-tapahtumista on jouduttu perumaan. Suomen suurin Pride-tapahtuma Helsinki Pride on siirretty syyskuulle. Viime vuosina lähes 100.000 ihmistä Helsingin keskustaan houkutellut ihmisoikeustapahtuma on kasvanut niin suureksi, että voi vielä käydä niin, että se joudutaan sellaisena peruuttamaan kokonaan tältä vuodelta niin kuin muualla maailmassa on tehty. Toivotaan, että näin ei käy.
Mutta mitä jos leikimme ajatuksella, että niin kävisi. Miten kävisi sateenkaaren väreille? Miten kävisi sateenkaariviestinnälle. Itse näen tämän haasteena ja jopa ongelmana. Yritykset ovat tottuneet siihen, että Pride ja Suomessa sen takana olevat SETAn paikallisjärjestöt tarjoavat alustan heidän sateenkaariviestinnälleen. Jos Pridea ei ole, unohtuvatko sateenkaari-ihmiset? Jos Pridea ei ole, unohtuvatko sateenkaari-ihmisten oikeudet. Tämä on suuri riski. Olen itse työssäni niin monta kertaa törmännyt siihen, että yritykset omistavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksille yhden viikon ja sanovat sen jopa suoraan ääneen.
Näin vastasi muun muassa erään suuren hotelliketjun edustaja minulle, kun juttelimme sateenkaariviestinnästä. Liian usein kuulen samantapaisia vastauksia, kun keskustelen sateenkaariviestinnästä. ”Tämä asia on meillä hoidossa, teemme somepostauksen Priden aikaan.” Jopa yhden Suomen suurimman kaupungin johtaja sanoi, että heillä nämä asiat ovat hoidossa, koska hän on paikallisen Pride-tapahtuman kummi.
Onko tämä sinusta oikein? Onko tällainen viestintä ja toimenpiteet lähtöisin yritysten omasta toiminnasta ja arvoista, vai reagoidaanko Pride-viestinnällä vain paineeseen, joka tulee ulkopuolelta? “Meidän on tehtävä jotain, koska kaikki muutkin tekevät ja niin kuuluu tehdä.“
Palaan kysymykseen, jonka esitin alussa. Mitä jos tänä vuonna Helsinki Pride jouduttaisiin perumaan. Miten käy silloin yrritysten sateenkaariviestinnän? Unohtuuko se kokonaan tältä vuodelta. Meillä on yhteiskunnassa edelleen suuria haasteita ja epäkohtia. Suurimpana ovat juuri tieto ja asenteet, joihin vaikutetaan 365 päivänä vuodessa, ei vain yhden viikon tai yhden päivän aikana. Viime vuoden kouluterveydenhuollon kyselyn perusteella joka viides sateenkaarinuori kokee fyysistä väkivaltaa perheensä taholta. Transsukupuolisten oikeudet ja hoito ei toteudu Suomessa niin kuin kansainvälisesti suositellaan. Edelleen Suomessa muunsukupuolisten olemassaolo kielletään juridisesti, binäärinen mies-nainen näkökulma vallitsee. Viimeisimmän tutkimuksen mukaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä vain yksi kymmenestä kokee voivansa olla kokonainen avoin oma itsensä työyhteisössä.
Näihin asioihin puututaan arjessa joka ikinen päivä, ei vain kerran vuodessa. Pride on upea ihmisoikeustapahtuma, mutta se ei yksin hoida sateenkaari-ihmisten asioita kuntoon. Se voi pahimmillaan jopa estää tai hidastaa muutosta, koska se rajoittaa yritysten omia toimenpiteitä.
Tällä viikolla olisi normaalioloissa ollut Pride-viikko. Toki tälläkin viikolla on tapahtumia ja toimintaa, mutta ei samassa mittakaavassa. Tämän hetken tilanteen ja tietojen mukaan Helsinki Pride järjestetään 7.-13. syyskuuta 2020.
Miten yrityksessäsi on ajateltu tehdä sateenkaariviestintää tänä poikkeuksellisena vuonna?