Vierailimme juhannusviikolla We Speak Gay yhteisön jäsenten luona Järvi-Suomessa. Matka oli oppimatka sekä minulle että meksikolaiselle aviomiehelleni. Opimme tuntemaan uusia paikkakuntia ja matkailutoimijoita, joille kaikille vastuullisuus on tärkeää. Jokaisella toimijalla on omat erityispiirteensä, jonka ulkopuolisena meidän oli helppo ymmärtää ja erottaa. Tärkeää minulle oli myös kuunnella Raùlin ajatuksia ja ensikommentteja ei-suomalaisena. Hän ei ollut aikaisemmin vieraillut Järvi-Suomessa ja minunkin vierailustani oli jo aikaa. Ensivaikutelma on tärkeä.
Tuntui todella hyvältä, että tiesin vierailevani yhteisössä. Jokaisen sateenkaarimatkailusta ja satenkaarimatkailijoista kiinnostuneen toimijan on tärkeää ymmärtää kuinka tärkeää sateenkaarimatkailijalle ovat sanat #BELONGING ja #INCLUSION. Tärkeintä on tunne siitä, että minut nähdään ja voin olla avoimesti, rehellisesti ja turvallisesti oma itseni. Tämä toteutui jokaisessa paikassa. Viestinnässä jo pienikin elementti luo merkityksen. We Speak Gay tarran tai muun vastaavan elementin näkyminen vastaanotossa on sateenkaarimatkailijalle ensimmäinen viesti sateenkaariystävällisyydestä. Jos asiakaspalvelussa ja kohtaamisissa tunne jatkuu, se vahvistaa sitoutumista.
Tämä kirjoitus on matkakertomus sateenkaarimatkaililjalta toiselle, vinkki sateenkaariystävällisistä majoituspaikoista Järvi-Suomessa.
B&B Pinus ja Makasiinin Puoti ja Kahvila / Mäntyharju
Ensimmäinen pysähdyksemme oli Mäntyharjulla. Olimme liikkeellä autolla, mutta Mäntyharjulle pääset myös junalla, vaikkapa Helsingistä vain kahden tunnin matka. Mäntyharjun asemalla voit nautiskella kahvin vohvelin kera Makasiinin Puoti ja Kahvilassa, vanhassa makasiinirakennuksessa. Paikallisia tuotteita sekä silmän että vatsan iloksi. Asemalta on vain reilun vartin matka kävellen B&B Pinus majoitukseen. Päärakennus on itärajalta sodan aikana siirretty turvaan Mäntyharjulle. Vastassa oli ihana Jonna toivottamassa tervetulleeksi ja esittelemäsä paikkoja. Päärakennuksessa on kaksi huonetta, mutta me majoituimme kauniin kesäsään takia aittarakennukseen valoisaan ja idylliseen huoneeseen. Halusin itse herätä aamulla linnunlauluun ja istahtaa aitan portaille nauttimaan. Se on elämys ja nautinto kenelle tahansa. Illalla kävimme mielenkiintoisen ja lämpimän keskustelun kauniissa juhannussäässä ulkona paikan omistajan Titan kanssa. Titta Kyllönen ja Panu Martiskainen ovat pyörittäneet majoitustoimintaa Mäntyharjulla kymmenen vuotta ja viime kesänä avasivat paikallisten ja matkailijoiden iloksi Makasiinin Puoti ja Kahvilan. Kävimme myös suppailemassa järven selällä. Sekin ensikokemus ja mukava sellainen.
Tuukkalan Tila ja Kaidan Kiho / Ristiina
Mäntyharjulta jatkoimme matkaa Ristiinaan Tuukkalan tilalle. Leena ja Esko Valkonen pyörittävät maatilamatkailua yli kolmesataa vuotta suvussa olleella perinnetilalla. Leena ja Esko ovat panostaneet intohimolla vastuullisuuteen, ovat ensimmäisiä Sustainable Travel Finland sertifioituja matkailuyrityksiä koko Suomessa. Heillä on tilamajoituksen lisäksi kuusi valtavaa kesämökkiä vuokralla läheisen järven rannalla. Esko esitteli meille, miten hienosti mökit / Kaidan Kiho Villat lämmitetään järvestä otetulla energialla. Vaikuttavaa ja ekologista.
Aamiaisella paikallisuus ja paikalliset tuottajat tulivat tutuksi. Kananmunat kävimme itse poimimassa Leenan kanssa ja kaikki muutkin ihanuudet oli tuotettu lähellä. Ja taas saimme suussa sulavia vohveleita ja päälle tyttären tuottamaa hunajaa. Maittavan aamupalan antimia oli hyvä sulattaa sähköpyöräajelulla lähiympäristössä.
Seuraavaksi oli matkaa jo enemmän Kainuuseen. Pysähdyimme matkalla Punkaharjulla, Savonlinnassa ja Kolilla. Kävin katsastamassa myös potentiaalisia uusia We Speak Gay yhteisön jäseniä.
Lentiiran lomakylä / Kuhmo
Myöhään illalla saavuimme itärajan lähelle Kuhmon Lentiiran kylään ja vielä tarkemmin Lentiiran lomakylään. Paikka on idyllinen Kainuun korvessa oleva hiljentymisen paikka. Kuulimme paikan historiasta Sannalta. Nykyisen omistajan Petrin isovanhemmat ovat käynnistäneet toiminnan jo 50-luvulla. 70- ja 80-luvulla Petrin vanhemmat Topi ja olivat Lentiiran omistajia ja Kainuulainen pitopöytä tuli tutuksi sekä paikallisille että kauempaa tulijoille. Olipa jopa tuon ajan TV-kokkijulkkis Jaakko Kolmonen hyvä ystävä ja vierailija paikan päällä. Lentiira ja Kuhmo ovat olleet suomalaisen kullan eli metsän ja tervan tuottajia. Maailman suurin tervahauta paloi täällä 2000-luvun alussa muistona menneestä mutta myös tästä päivästä. Edelleen Lentiirasta voi ostaa paikan päällä jalostettuja tervatuotteita.
Alkuperäinen savusauna oli ehdottomasti kokemus ja itse asiassa ainoa vaihtoehto saunoa, mutta suloiset ja pehmeät löylyt olivat elämys. Vanha isäntä Topi kierrätti meitä veneellä Lentiira-järvellä ja nousimme myös maihin ihastelemaan vanhaa ja valtavaa kelohonkaa sekä vanhaa tervahautaa aivan rannann tuntumassa. Täältä oli hyvä kuljettaa sekä tervaa että uittaa puita aina Ouluun asti pitkin järvenselkiä ja jokia.
Lentiirassa on neljä mökkiä järven rannalla ja päärakennus, jossa aistit kainuulaisen tunnelman. Puolet mökeistä on juuri uudistettu tähän päivään ja kaksi odottaa vuoroaan. Myös päärakennuksen perinteitä kunnioittava uudistus on edessä. Täällä voit nauttia hiljaisuudesta tai kalastaa, mistä ikinä nautitkin.
Hotelli Kalevala / Kuhmo
Lentiirasta jatkoimme juhannusaaton illaksi Hotelli Kalevalaan, jossa kävimme isännöimässä Winter Gay Week tapahtumaa jo helmikuussa. Hotelli Kalevala on toistaiseksi ainoa hotelli Suomessa, joka on tuotteistanut sateenkaarieksklusiivisia tuotteita Suomessa. Hotellin omistaja Sirpa Schettler on asunut Saksassa jo vuosikymmeniä ja on siellä huomannut sateenkaarimatkailun potentiaalin. Hotelli Helkassa toteutuu yksi sateenkaariystävällisen majoittajan kriteereistä. näet siellä muita sateenkaari-ihmisiä. Tämä on merkki onnistuneesta tuotteistuksesta ja viestinnästä.
Hotelli Kalevalan lähellä on paljon nähtävää: talvisodan museo ja Kalevalakylä sekä Luontokeskus Petola. kativiteetit keskittyvät luontoon ja eläimiin, on karhujen ja susien bongausta sekä melontaa järvellä. Me otimme myös pyörät käyttöön ja kävimme Kuhmon keskustassa.
Lauantaina juhannuspäivänä ajoimme takaisin kohti etelää itärajaa viistäen: Lieksa, Ilomantsi, Parikkala, Imatra ja Lappeenranta.
Villa Viertola / Kärkölä
Illan päätteeksi saavuimme Päijät-Hämeeseen ja ihanan Villa Viertolan värikkääseen majoitukseen. Omistaja Tuula Väänänen on vuokrannut vanhassa Kärkölässä pankkitalossa juhlatiloja ja kymmenisen vuotta ja viime kesästä lähtien myös majoitusta kahdessa upean värikkäässä huoneessa, jotka olivat meksikolaisen aviomieheni mieleen.
Viimeisenä matkapäivänä heräsimme rentoutuneena ja edessä oli vielä rentouttavampi aamupäivä terveellisen aamupalan, kokovartalohieronnan ja intialaisen päähieronnan parissa. Tuulan erkoisuus on hyvinvointi sen kaikissa muodoissa. Olisimme jääneet pidempäänkin.
Tämä matka vahvisti sidettäni yhteisön jäseniin ja siihen, että he ovat We Speak Gay yhteisön jäsenyyden arvoisia. Opimme paljon Järvi-Suomesta, sen nähtävyyksistä ja ihmisistä. Minä itse sain paljon ideoita ja inspiraatiota tulevaisuutta varten.