My business angel – my mother
Näin äitienpäivänä on hyvä jatkaa tarinaa äidistäni, joka on ollut tärkein tukeni viimeisen viiden vuoden aikana niin yksityiselämässä kuin yrityselämässä. Jokainen ihminen tarvitsee jonkun, joka uskoo ja luottaa ja rakastaa pyyteettömästi. Olen aikaisemmin kertonut äidin ja minun tarinaa. Isäni kuoli samoihin aikoihin, kun itse tulin kaapista 45 vuoden ikäisenä. Olimme molemmat äidin kanssa uudessa tilanteessa, tulevaisuus tuntui epävarmalta ja pelottavaltakin. Tuimme toinen toisiamme.
Kaapista ulostulo on hämmentävä tilanne, samaan aikaan jännittävä, kiehtoa ja pelottava. Uuden minän ja uuden elämän aloittaminen kokonaisena, näkyvänä, uudenlaisella identiteetillä on prosessi, joka kestää vuosia, ehkä loppuelämän. Kun on koko ikänsä piilottanut identiteettinsä sisälleen, sen vapauttaminen ja irti päästäminen muiden nähtäväksi ei ole itsestäänselvää. Identiteetti on vuorovaikutuksen prosessi, jossa se tulee näkyväksi muille ja muut saavat kohdata sen kokonaisena. Minä koen ja näen maailman erilaisena kuin ennen ja muut kokevat minut erilaisena kuin ennen. Reaktiot voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia. Kun ihminen lähtee etsimään omaa minuuttaan, se väistämättä aiheuttaa muutoksia ihmisessä ja myös pelkoa ympäristössä. Muutosta ei aina haluta hyväksyä ja sitä halutaan jopa sabotoida ja estää, erityisesti läheisten toimesta. Omalla kohdallani uusi identiteetti oli paljon sitä, että löysin oman ääneni ja uskalsin puhua uudella äänellä. Uusi ääni oli rohkeampi kuin ennen, se ei enää pelännyt. Se ei enää vähätellyt itseään ja piilottanut itseään. Uusi ääni kohtasi vastustusta, siitä ei tykätty, koska se ollut enää hyväksyntää hakeva ääni.
Minun elämässäni ja identiteetin löytämisessä oli tärkeää löytää jokin suuri tarkoitus, unelma, jonka puolesta tehdä töitä. Yritystoimintani seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseksi ja laajemmin avoimuuden, yhdenvertaisuuden, moninaisuuden ja osallistamisen puolesta on ollut se juttu, ensin matkailun alalla ja sen jälkeen myös laajemmin yritysten viestinnässä, markkinoinnissa ja yrityskulttuurissa. Matka on ollut ja on edelleen rankka ja haastava. Pioneerina toimiminen ja asioiden kyseenalaistaminen on kuluttavaa, jo yrittäjyys sinänsä on vie voimia varsinkin alussa. On uskottava oman asiaan ja visioon, vaikka välillä kuinka tuntuisi pahalta ja siltä, että ei tästä mitään tule. Kaikista tärkeintä on, että ympärillä on ihmisiä, jotka uskovat sinuun. Ihmisiä, jotka kannustavat siinä vaiheessa, kun itse on heittämässä hanskoja tiskiin. On tärkeä, että on joku, jolle voit puhua niin kuin ystävälle, joku joka on tuntenut sinut alusta asti. Tunteiden purkaminen on yhtä tärkeää voimavarojen ylläpitämiseksi kuin pelkkä asioiden ja bisneksen pyörittäminen.
Äitini on ollut minun tukeni ja turvani sekä henkisesti että taloudellisesti. Ilman hänen apuaan en olisi pystynyt aloittamaan yritystoimintaani, keskittymään siihen täysipäiväisesti. Ilman äidin viisautta ja uskoa minuun en olisi jaksanut taistella. Äitini on 90-kymppisenä ymmärtänyt asioita paljon paremmin kuin moni ammattilainen, vaikka hän usein sanookin että ei hän noista asioista mitään ymmärrä. Olen käynyt ammattimentoreiden luona, joilta en ole saanut juuri mitään konkreettista. Näin äitienpäivänä haluan sanoa sen ääneen.