“Mutta eihän muunsukupuolisia ja sukupuolettomia ole edes olemassa. Sukupuolia on virallisesti kaksi, nainen ja mies". Näin minulle on sanottu, ja useammankin kerran. Sattuu syvältä, tuntuu hyvin pahalta. Nielen kyyneleitä. Tässä minä olen. Puhun kanssasi. Hengitämme molemmat samaa ilmaa. Silti sinä olet niin oikeassa. Ainoastaan toinen meistä on yhteiskunnan silmissä olemassa, ja se en ole minä.
Suljen silmäni. Haluaisin sanoa sen ääneen, en vain pysty. “Kyllä, tiedän! Onko siitä pakko muistuttaa jatkuvasti?” Olin niin onnellinen, kun tiedostin sukupuoli-identiteettini. Minullakin on sukupuoli, ja sillä on nimikin! Sitten tajusin, että lainsäädännön näkökulmasta muunsukupuolisena minua ei ole olemassa. Silloin putosin tyhjyyteen.
Olin niin onnellinen löytäessäni sukupuoleni
Minä olen myöhäisherännyt muunsukupuolinen, ei-binäärinen ihminen. Aloin pohtia sukupuoltani ja tiedostin muunsukupuolisuuteni 38-vuotiaana. Olen aina ollut samanlainen. En ole ollut kaapissa enkä tietoisesti elänyt elämääni väärässä roolissa. Aiemmin ei vain ole ollut julkisesti saatavilla vertaisten tarinoita elämästään, ei tietoa eikä sanojakaan.
Muunsukupuolisuus tarkoittaa, että olen sukupuoli-identiteetiltäni jotain muuta kuin yksiselitteisesti nainen tai mies. Kutsun itseäni myös ei-binääriseksi ihmiseksi, koska sukupuoliin ja sukupuolettomuuteen liittyvät kokemukseni ovat niin monen suuntaisia. Niitä on mahdotonta saada sopimaan toisensa poissulkevaan kahtiajakoon, joko nainen tai mies. Siksi olen binäärin eli kahden muun sukupuoli-identiteetin muodostaman kokonaisuuden ulkopuolella.
Ei-binäärisyys on yksi selitys koko elämäni kokemalleni selittämättömälle erilaisuudelle. Oli hyvin helpottavaa huomata, että meitä on muitakin ja yllättävänkin paljon. En olekaan ainoa. En ole outo kummajainen. Sanat, käsitteet, ja asiallinen tieto ovat minulle aarteita. Niiden avulla löysin yhteisön, johon todella koen kuuluvani. Pääsin perille yhteen kotiini, kaltaisteni joukkoon.
Kun olin hyväksynyt muunsukupuolisuuteni, aloin pohtia suhdettani omaan menneisyyteeni. Olen koko elämäni elänyt ihan kuin sukupuoli ei koskisi minua. Harrastin kaikenlaista, ja olin eläin- & ihmisoikeus-aktivisti. Näin jälkeen päin olen miettinyt: ehkäpä täytin ajatukseni ja päiväni kaikella kivalla puuhalla, välttääkseni sukupuoleni pohdinnat.
Toisaalta olen surullinen, kun en aiemmin saanut vastausta. Toisaalta näin oli kaikkein armollisinta. Se olisi varmasti ollut aivan kamalaa 1980- ja -90-luvuilla, kun homoistakaan ei juuri puhuttu, ja transihmisistä vielä vähemmän, lähinnä hyvin halveeraavasti transvestiiteista.
1990-luvulla oli Amazonia-ohjelma ja Yazka Love. Hän tuntui upeimmalta näkemältäni ihmiseltä. Hän jätti lähtemättömän jäljen. Epäilen vahvasti, että hänestä jäi jonnekin tiedostamattomaan tieto. Saa olla juuri sellainen kuin on. Ei tarvitse välittää muiden mielipiteistä. Ja ehkäpä merkityksellisimpänä. On myös muitakin kuin cis-ihmisiä. On ihmisiä, joiden sukupuoli-identiteetti on jotain muuta kuin syntymässä määritelty sukupuoli.
Miksi epäilet muunsukupuolisuuttani?
Matkallani minuksi tuskallisinta on ollut hyväksyä se, että en todellakaan tiennyt omaa sukupuoltani. Mietin monta kertaa, miten voin olla niin tyhmä, etten tiedä. Olen äiti, minulla on kaksi lasta, olen ollut parisuhteissa. Opiskelen yhteiskuntatieteitä yliopistossa. Mutta en tiedä. Miltä se tuntuu, kun on jotain sukupuolta? Mistä sen sukupuolensa edes voi tietää?
Nyt tiedän, ja haluan kertoa sen teillekin. Toivon, että se auttaisi ymmärtämään ei-binäärisiä sukupuoli-identiteettejä. Meille esitetään aika usein tietyn sisältöisiä kysymyksiä. Ne tuntuvat hyvin loukkaavilta, koska ne kyseenalaistavat sukupuoli-identiteettimme ja äärimmillään olemassaolomme. Kysyjä ei kuitenkaan monesti vaikuta ymmärtävän, miksi ne loukkaavat.
Onko mitään objektiivista tapaa selvittää cis-naiseus / cis-mieheys, vai perustuuko se aina omaan ilmoitukseen?
Oletko sä nyt ihan varma, että olet cis-ihminen?
Mistä sä tiedät, että olet nainen/mies?
Oletko sä nyt ihan varma?
Ettei olisi "tarttuva tauti", "aikamme luoma muoti-ilmiö", ohimenevää, mielenhäiriö, päättämättömyyttä, kun et osaa päättää mitä sukupuolta olet?
Onko sua tutkittu?
Onko sulla lääkärintodistusta?
Kysytäänkö näitä kysymyksiä cis-ihmisiltä? Ei kysytä niiltä ihmisiltä, joiden sukupuoli-identiteetti on sama kuin syntymässä määritelty sukupuoli. Eihän kukaan epäile sukupuoli-identiteettiä silloin, kun pojaksi määritelty kokee itse olevansa poika/mies, ja tytöksi määritelty tyttö/nainen. Miksi sitten epäillään transihmisten sukupuolta; eli niiden ihmisten, joiden sukupuoli-identiteetti on jotain muuta kuin syntymässä määritelty sukupuoli?
Miksi esimerkiksi meidän muunsukupuolisten pitää pystyä vakuuttamaan todisteluillamme niin lääketieteen ammattilaiset kuin jopa ventovieraatkin kanssaihmiset? Kun ihmisten sukupuoli-identiteetin määrittymisessä ja "validiudessa" ei ole mitään eroa? Siksi yllä oleviin kysymyksiin vastauksena on: Kyllä, minä nyt vain olen tällainen. Ei, ei ole tutkittu eikä ole lääkärintodistusta. En minä sairas ole. Minä olen muunsukupuolinen, enkä ole voinut valita sukupuoli-identiteettiäni.
Transsukupuolisuus ja muunsukupuolisuus ei ole sairaus, vaikka se tällä hetkellä Suomessa diagnosoidaankin sen nimiseksi. Diagnoosi on välttämätön kaikille, jotka tarvitsevat julkisen puolen terveydenhuollon palveluita. On monia muitakin diagnooseja, jotka eivät merkitse sairautta, mutta edellyttävät lääketieteellistä hoitoa. WHO hyväksyi keväällä 2019 uuden tautiluokituksen. Tässä ICD-11 –luokituksessa trans- ja muunsukupuolisuus on “koodattu” uudelleen sukupuoliristiriita –nimikkeeksi, ja siirretty seksuaali- ja lisääntymisterveyden kokonaisuuteen.
Mistä tiedän, että olen ei-binäärinen ihminen ja muunsukupuolinen?
Toisen tyyppiset kysymykset liittyvät sukupuoli-identiteetin määrittymiseen. Kysyjä vaikuttaa olettavan, että sukupuoli-identiteetti itsemääriteltäisiin vertaamalla omia kokemuksia yhteiskunnan sukupuolinormeihin ja -rooliodotuksiin. Kysymyksistä on erilaisia versioita. Tässä on esimerkkeinä joitain niistä.
”Miksi sä vertaat sun kokemuksia yhteiskunnan normeihin? Etkö sä tiedä, että voi olla monella tavalla nainen? Kaikkien ei ole pakko mahtua normien sisään. Ei se mitään haittaa, että on erilainen kuin monet muut. Sun ei ole pakko olla niiden yhteiskunnan sukupuolinormien ja normatiivisten sukupuoliroolien mukainen.”
Minä en vertaa itseäni ja kokemuksiani yhtään mihinkään. En normeihin, joita en edes tiedä kaikkia ja ymmärrä niitä kunnolla. En luuloihini siitä, mitä pitäisi olla ollakseen nainen tai mies. Minä en vertaa itseäni toisiin ihmisiin, esimerkiksi näkemäni ja tuntemani naiset ja miehet.
Se on oma sisäinen tunne, mikä ratkaisee. Mihin joukkoon koen kuuluvani? Missä tuntuu siltä, että olen kaltaisteni joukossa? Ketkä ovat minun ”sielunihmisiä", sisäpuolen ihmiseni kanssa samanlaisia? Missä joukossa yleisesti ottaen, riippumatta tilanteesta, huomaan olevani rennosti täysin oma itseni? Keiden kanssa ei tunnu ahdistavalta ja epämiellyttävältä?
Missä joukossa kanssaryhmäläiset tuntuvat tutuilta? Keihin minä siis samaistun? Ketkä ovat kanssani samalta planeetalta? Niin että he eivät puhu, toimi, käyttäydy ja reagoi oudosti, käsittämättömällä tai vaikeasti ymmärrettävällä tavalla. Milloin minulla on sellainen ihan tavallinen hyvä olo?
“Ihan kuin olisin yksi hyvä jätkä muiden joukossa.” Siltä se tuntuu. Olen sitten seminaarissa, luennolla tai vapaa-aikaa viettämässä. Olen myös huomannut hakeutuvani jotenkin luonnostani miesten seuraan. Niiden kanssa on helppoa ja luontevaa jutella. Niin kuin kliseekin sanoo: ”Miehet ovat Marsista ja naiset ovat Venuksesta". Naisia ja naiseutta on vaikea ymmärtää.
Minusta ei kuitenkaan tunnu siltä, että olisin mies. Myös termit maskuliininen ja feminiininen tuntuvat vierailta. Kuitenkin naiselle tyypillisenä pidetty kehoni on itselleni ihan ok. Erityisesti identiteetti-pohdintojeni alkuvaiheessa samaistuin kaikkein eniten sukupuolettomiin. Minä olen kuin maalipurkki: sekaan lorahti useampiakin värejä, mutta päälle tuli silti yksi punainen etiketti.
Alla olevassa We Speak Gay Podcastissa Hann Medina haastattelee Hippu Helmistä.