Maailman tietoisuuteen noussut #BlackLivesMatter kampanja sai kipinän George Floydin murhasta Minneapolisin kaupungissa. #BlackLivesMatter on jatkoa #metoo kampanjalle, joka levisi muutama vuosi sitten sosiaalisen median kautta ympäri maailman. Naiset uskalsivat lopultakin puhua kokemuksistaan, kertoa omasta todellisuudestaan, uskalsivat tehdä näkymättömän näkyväksi. Samalla tavalla #BlackLivesMatter on nostanut mustien kokeman rasisimin esille aivan uudella tavalla, ei vain Minneapolisissa tai USAssa vaan joka puolella maailmaa. Mustat uskaltavat kertoa kokemuksistaan ja tehdä näkymättömän näkyväksi. Ero aikaisempiin protesteihin on se, että tällä kertaa myös muut kuin mustat ovat lähteneet mukaan. Kansalaiset ympäri maailman haluavat osoittaa tukensa mustille ja samalla vaativat muutosta rakenteisiin, asenteisiin.
Read moreRepresentation matters - Words matter - Life matters
Elämme aikaa, jossa ulkopuolisuuden tunne ja vähemmistöjen näkymättömyys on noussut vahvasti esille. Afroamerikkalaisen George Floydin kuolema poliisin väkivallan takia on nostanut epäkohdat ja rakenteelliset ongelmat pintaan ja herättänyt meidät miettimään, mitä etuoikeutettu elämä on ja mitä se ei ole. Olenko minä itse etuoikeutettu ja millä tavalla? Miten voisin ymmärtää toisen ihmisen todellisuutta, jos elän itse erilaista, ehkä suhteessa etuoikeutettua todellisuutta.
Read more